sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lisää inspiraatiota syksyyn!

Tässä vielä lisää skräppäys  inspiraatiota syyskuun haasteeseen Riikalta ja emmolta.

Minulla ei ollut vielä tältä vuodelta varsinaisia sadonkorjuukuvia, mutta kesällä tuli napattua otos kerätyistä luonnonkukista - ovathan nekin tietynlaista satoa. Lisäilin kuvan ympärille syksyisiä värejä ja piilotettu journaling kertoo myös satokaudesta. Siitä tuli sen verran henkilökohtainen, että nappasin kuvat ennen kuin kirjoitin edes tekstin. -Riikka






Kesäkurpitsaa tulee näin syksyisin ihan huikeita määriä! Tänä vuonna teimme Kesäkurpitsa raparperihilloa jonka ohje tulee tässä:
  • kesäkurpitsaa, kaksi isoa
  • raparperiä, isohko satsi, noin 15 vartta
  • puoli purkkia marmeladisokeria
  • puoli pussia hillosokeria
  • tavallista sokeria varmuuden varalta
  • kanelia, kardemummaa ja muita mausteita maun mukaan
Pese, pilko ja kuori raparperit. Laita kattilaan ja tilkka vettäpohjalle, etteivät  palapohjaan. Laita kattila tulille miedolla lämmöllä. Kuori kesäkurpitsat jos ne ovat isoja. Poista siemenet lusikalla, pilko ja laita kattilaan raparperien kaveriksi. Mausteet perään. Anna kiehua pehmoiseksi. Lisää sokeri, keitä vielä hetki.

Purkita kuumana. Nauti kylmänä.

-emmo



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun osallistuit arvontaan!